Arkeologia (< kreikk.arkhaios, 'muinainen' + logos, 'tieto'), joskus myös muinaistutkimus tai muinaistiede, on humanistinen tiede tai oikeammin joukko tieteitä, jotka tutkivat ihmisen menneisyyttä analysoimalla muinaisjäännöksiä eli niitä jälkiä, joita ihmisten toiminta on jättänyt maaperään tai vesistöjen pohjaan.

6238

Helsingin yliopiston 375-vuotisjuhlavuoden kunniaksi humanistinen tiedekunta nostaa esiin 375 humanistia. Esiteltävät henkilöt avaavat näkymää humanistisen alan merkitykseen sekä tarjoavat esimerkkejä humanistien laaja-alaisesta osaamisesta.

Arkeologian opiskelu oli nuoruuteni haave, jonka tietotekniikka ja konsultin ura syrjäyttivät 35 vuodeksi ja jonka pariin nyt olen palannut. 3. Lempimuinaisjäännökseni on Saraakallion kalliomaalaukset ja siellä erityisesti kämmenen kuvat, jotka ovat kuin henkilökohtainen tervehdys menneisyydestä meille. Arkeologia (< kreikk.arkhaios, 'muinainen' + logos, 'tieto'), joskus myös muinaistutkimus tai muinaistiede, on humanistinen tiede tai oikeammin joukko tieteitä, jotka tutkivat ihmisen menneisyyttä analysoimalla muinaisjäännöksiä eli niitä jälkiä, joita ihmisten toiminta on jättänyt maaperään tai vesistöjen pohjaan. Koululaisten paikallistuntemusta voi lisätä arkeologian avulla. Torniossa on toiveissa, että kaupungissa toteutettaisiin ensi vuonna arkeologiset kaivaukset koulujen ja Torniolaakson museon yhteistyönä.

  1. Karlson and mckenzie
  2. Zombie 1994
  3. Vederlag engelsk
  4. Vad gor fackforbund
  5. Edvard johansson
  6. Data och systemvetenskap engelska
  7. Gammel dansk bitter
  8. Rudbeck natur västerås
  9. Cybergymnasiet göteborg antagningspoäng

Arkeologia (< kreikk. arkhaios, 'muinainen' + logos, 'tieto'), joskus myös muinaistutkimus tai muinaistiede, on humanistinen tiede tai oikeammin joukko tieteitä, jotka tutkivat ihmisen menneisyyttä analysoimalla muinaisjäännöksiä eli niitä jälkiä, joita ihmisten toiminta on jättänyt maaperään tai vesistöjen pohjaan. Arkeologia, kulttuurihistoria, Suomen historia ja yleinen historia muodostavat yhteisen hakukohteen, johon otetaan vuonna 2021 55 opiskelijaa. Opintojensa aikana opiskelija saa laaja-alaisen käsityksen eri aikakausista ja niiden tutkimisesta esihistoriasta nykypäivään sekä menneisyyden merkityksestä ja vaikutuksesta nykyajassa.

499. 29.

ta avautuu koko kaupunki silmien eteen, on tullut tutuksi myös tuhansille suomalaisille historian, arkeologian, musiikin ja romaa- nisten kielten 

Kartta. 22,95 €. Suomen arkeologian helmiä. Pehmeäkantinen Hanna-Maria Pellinen.

Kielten opiskelu. Sanakirjat · Kielitiede · Suomalais-ugrilaiset kielet. +. Suomen kieli · Nimistön tutkimus. Nimet · Kielenhuolto. Kielioppi · Murteet. Slangi.

Arkeologian opiskelu

Syksyllä: Hakijan päivä – abeille ja  Sergio Palao / ARASAAC. Luokka. Koulu ja opiskelu · Oppiaineet · Papunet · Information · Vad är ett talhandikapp? Samspel och kommunikation · Alternativ och  34,95 €.

Arkeologian opiskelu

Tätä on arkeologian opiskelu myös parhaimmillaan ollut, ja näihin tehtäviin liittyvät myös parhaimmat opiskelumuistot. Aluksi ajattelin, että minusta tulisi kenttäarkeologi ja että elämäni keskittyisi pääosin kaivauksiin ja niistä raportoimiseen.
Oracle utvecklare

Vaatimustasoni sen suhteen, minkä suostun ottamaan totena, on noussut aika lailla.

Avoin yo: Arkeologian opintokokonaisuus - Helsingin yliopisto, Avoin yliopisto Evästeet Se sisältää yksilöllisen, nimettömän tunnisteen, jonka avulla verkkopalvelu tunnistaa sivustolla vierailevat eri selaimet.
Trasigt körkort pris

Arkeologian opiskelu regional anatomical terms quiz
445 dollars sek
tommy kedja gotland
coop bygg karlstad sortiment
15 kw quad
vänsterpartiets ledare 2021

Arkeologian opiskelijana pääset tutkimaan ihmistä ja kulttuuria materialistisia lähteitä hyödyntäen. Sellaisia ovat esineet, kiinteät rakenteet tai ihmisten aiheuttamat kemialliset muutokset maaperään. Arkeologian asiantuntijana olet monialainen aineellisen kulttuurin sekä sen tutkimuksen ja suojelun ammattilainen.

Sukututkimus (-). Suomen historia ja Avoin ja joustava opiskelu (-). Teemat ja ilmiöt (-) Avoin ja joustava opiskelu (-). Kännykkäopastus (-).


Eduroam guidelines
dcip

Ammattikorkeakoulupedagogiikka · Antologia · Antropologia · Arkeologia Kehittäminen · Kehitysmaatutkimus · Kemian opiskelu · Kielet · Kirjallisuus · Kirkko 

Esihistorian / arkeologian opetustyö (luento / demonstraatio + esityö) 2 vk / 1 op.

kiehtovammalta ja palkitsevammalta kuin teoreettisempi opiskelu. Rinnakkainen alempi korkeakoulututkinto perinteiselle arkeologian 

Sanna Kivimäki: Kontrollista kohtaamiseen: arkeologian muuttuva suhde "toiseuteen".

Toisen asteen haut; Korkeakoulujen haku; Koulutusasteille yhteiset materiaalit; Ohjeita Opintopolun käyttöön; Tiedonlähteitä; Tilastot; Opojen usein kysyttyä 2020-05-05 Arkeologian opiskelu sopii kaikille menneisyydestä, historiasta ja kulttuureista kiinnostuneille. Opinnot sopivat hyvin myös esimerkiksi museo- tai kulttuurialalla työskenteleville sekä hallinnossa ja tiedotusvälineissä työskenteleville. Opintojen avulla voit ymmärtää paremmin menneisyyttä ja sen avulla myös tätä hetkeä. Koululaisten paikallistuntemusta voi lisätä arkeologian avulla. Torniossa on toiveissa, että kaupungissa toteutettaisiin ensi vuonna arkeologiset kaivaukset koulujen ja Torniolaakson museon yhteistyönä.